|
|
|
Ekologiset päätökset |
|
|
Kunnan poliittisten ja taloudellisten päättäjien arvojen pohjalta tehtävillä kuntatalouden ja yritystalouden päätöksillä on suuri rooli siinä, millaiseksi yhteiskunta muotoutuu. Kuntien päätökset muuttavat koko maailmaa. Me elämme vain luonnonvaroista, niitä on käytettävä niin että ne mahdollistavat toimeentulomahdollisuudet nyt ja aina. Taloudellinen hyvinvointi ei ole aina kasvua eikä pröystäilyä, turhakkeita ja helpompaa elämää.
Ympäristöasioiden huomioiminen suurissa (yhteisön) ja pienissä (yksilön) päätöksissä ei ole vain tekoja jälkisukupolvien elämän takia, se on nykyään myös usein taloudellisesti kannattavaa, tarvitsee vain tarkastella asioita pidemmällä aikavälillä. Ympäristötehokkuus tarkoittaa myös taloudellista tehokkuutta. Ekobusiness on vasta tulossa. Energian kulutusta tulee joka tapauksessa laskea, taloudellisistakin syistä. Liikenne ja rakentaminen ratkaisevat maapallon kohtalon.
Hyvä esimerkki ei-ekologisesta päätöksestä on Kallioparkki -hanke. Keskustan saavutettavuutta yksityisautoilla ja ilmansaasteita ei tule väkisin lisätä, vaan siirtää panokset joukko -ja kevyenliikenteen tukemiseen. Liian kallis hanke ja lisää vain ruuhkia. Hankkeeseen käytettävä valtava energiamäärä on Oululle häpeä ilmastonmuutoskampanjassa. Rakennushankkeissa käytetään usein enemmän energiaa kuin mitä rakennus elinikänään käyttää. Nyt meidän on mahdollista tehdä päätös huomisen puolesta - ei kallioparkille. Köyhälle bussilippu on kohta liian kallis.
Meistä kaupunkilaisista liian moni on vieraantunut luonnosta. Silloin on helppo mennä halpaan, ajatella että ihmiskunta kehittyy kehittämällä teknologiaa ja rakennettua infrastruktuuria. Asioita voi alkaa pitämään itsestäänselvyyksinä. Kuten puhdasta vettä tai sitä, että kaupassa on ruokaa.
Ihminen tarvitsee toivoa jaksaakseen. Tämä toivo rakentuu yhteiskuntien taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta tasapainosta. Mika Seppänen |
Kendo SM 2005 |