|
Kunnallisvaalit
CV
Virkamiesten mielivalta
Puoluepolitiikka
Rohkeus ja viisaus
Suomalaisen miehen puolesta
Ekologiset päätökset

|
|
Sivistyssanakirja
määrittelee politiikan: ”Valtiollinen eli valtioon ja
sen johdosta määräämiseen tähtäävä
toiminta, jonka tarkoituksena on vallan ja päätöksenteon
saaminen omiin (ryhmän, järjestön, puolueen) käsiin
ja sen säilyttäminen; kehittyneissä valtioissa
keskeisin elin on kansanedustuslaitos.”
Peruskoulussa
opetettiin että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista.
Ehkä se Vennamon aikaan olikin, ainakin osalle politiikoista.
Jokaiselle kansalaiselle on kyllä viime vuosikymmeninä
valjennut että politiikka on niin kuin sivistyssanakirja sanoo;
yhteisten asioiden hoitamiseen ei jää aikaa kun
poliitikkojen pitää jatkuvasti taistella vallasta ja oman
uransa puolesta, vain ani harva enää hoitaa kansan asioita.
Puoluepolitiikkaa ohjaavat johtavat virkamiehet, EVA, suuryritykset
ja uusliberalismi sekä laillistettu älyllinen laiskuus eli
ryhmäkuri ja lehmänkaupat. On turha puhua edustuksellisesta
demokratiasta. Kansanedustajat eivät saa ajatella omalla
päällään, isoveli (ryhmänjohtaja) ajattelee
hänen puolestaan ryhmäkokouksissa joissa isot pojat ja
tytöt tekevät hyviä lehmänkauppoja. On väärin
että virkakoneisto säilyy, vaikka poliitikot vaihtuvat.
Tämä johtaa haravaindiktatuurin jota johtavat Raimo
Sailaksen tyyppiset jyrät. Edustajille ei voi tulla todellista
asiantuntijuutta koska joutuvat olemaan joka alan asiantuntijoita.
Kansanedustajuus pitäisi olla virka, ei pätkätyö.
Tietty kenkää tulee jos mokaa tai laiskottelee, kuten
Kanervalle kävi. Platonin valtio, jossa asiantuntijat johtavat
valtiota toimisi parhaiten, äänestäjällä on
siis suuri vastuu äänestää niitä jotka
oikeasti osaavat ja osaavat keskittyä ydinosaamisensa alueisiin,
eivätkä hyppää eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa
ja kaikissa kissanristijäisissä mielistelemässä
kaikkia.
On järkyttävää että
virkamiehet valmistelevat vain yhden valmiiksi pureksitun
päätösesityksen, josta äänestetään
jaa tai ei. Vaihtoehtoja äänestyksessä pitäisi
olla vähintään kolme. Siinä olisi seuraavalle
eduskunnalle lainsäädännön paikka.
Laki
eduskunnan ja valtuustojen valmistelu- ja äänestysmenettelyistä
on saatava aikaiseksi ja pian, muuten äänestysprosentti
laskee alle viiden kymmenen. Ollaan hyvin lähellä
tilannetta jossa ihmiset eivät enää jaksa äänestää
edes kasvoja. Hyvin suuri osa äänestäjistä ei ota
ollenkaan selvää ketä äänestävät,
vaan äänestävät vain sopivia kasvoja
ehdokaslistalta.
Eduskuntaan on turha mennä jos haluaa
vaikuttaa yhteisiin asioihin. Siellä muuttuu toisten
kaltaiseksi hyvin nopeasti. Paitsi Tennilä. Maailmaa
parantaa parhaiten parantamalla itseään, olemalla
esimerkki, muutos lähtee läheltä, ei kaukaa, ei kuihin
kurkottamalla. Paras osoitus edellisestä on Mahatma Gandhin
elämä; hänestä tuli suuri vain olemalla sellainen
kuin saarnasi. Maailma tarvitsee Gandhin tyyppisiä esimerkkejä,
valtion ja kunnan tasolla. Valtio on muuttumassa pääministerin
yksin johtamaksi, kasvottomaksi koneistoksi ja kunnille työnnetään
kiihtyvällä tahdilla velvoitteita ja päätäntävaltaa
omista asioistaan. Eduskunta pyrkii vain kumileimasimeksi, jonka
kautta edustajat pääsevät matkustamaan ja
kokoustelemaan, koska se on kivaa. Siispä
kunnallisvaalit ovat kaikkein tärkeimmät vaalit, niissä
kansalla on vielä valtaa.
Menkööt eduskuntaan
vaan rauhassa ne jotka tuntevat tarpeelliseksi pönkittää
egoaan. Risto Kalliorinne on poikkeus, Risto ei mene Arkadianmäelle
uraputkeen, vaan sanomaan suoraan, kääntämään
laivaa yhdessä eduskunnan harvalukuisten vapaiden ajattelijoiden
kanssa. Risto on niitä harvoja jotka vallan
kahvassakin eivät unohda juuriaan, Risto ei anna egon pullistua.
Minä olen huudellut takapenkiltä riittävän kauan,
on aika siirtyä Ristolle kartturiksi, valtuustoon.
Lupaan etten koskaan lähde eduskuntavaaleihin ehdolle.
Tunnen itseni, olen niitä joiden ego pullistuu eduskunnassa.
Minulle riittää kun pistän porvareille luun kurkkuun
valtuustossa. Minulla on monta kirjaa kirjoitettavana ja monta
tarinaa kerrottavana. Pilkille, mehtuuseen, vuorille ym. pitää
päästä kanssa että tuulettuu ajatukset, ei tässä
repiä kikkailemaan herrahisseissä.
Mitään
valtiota, järjestelmää, pyhää lakia tai
virkakoneistoa ei ole olemassakaan, on vain ihmisiä ja sanoja.
Sinä olet valtio. Jokainen pääsee, äänestäjät
pääsevät valtuustosaliin kuuntelemaan valtuuston
kokousta. Nähdään siellä. Eläköön
vapaa ajatus. Hasta la victoria la siembre.
Mika Seppänen
|
Kendo SM 2005
|